Dmitry Yurov
Miksi Ilja Erenburg, jota koko maa aikoinaan luki, on melkein kadonnut uusien sukupolvien lukukokemuksesta? Ja miksi juuri nyt hänen kirjansa kuulostavat jälleen yllättävän ajankohtaisilta? Tulevan elokuvan tekijät etsivät vastauksia näihin kysymyksiin yhdessä kirjailijan ja taiteilijan Pavel Peppersteinin sekä taidehistorioitsijan, taidejohtajan, keräilijän ja galleria «Vellum»-gallerian perustajan Ljubov Agafonovan kanssa.
Nikolina Gorassa päättyi yksi dokumenttielokuvan «Ilja Erenburgin voiton päivä» keskeisistä kuvauspäivistä. Elokuvaa kuvaavat ohjaaja Artemi Belov ja studio «Cinema Line» («Mosfilm») presidentin kulttuurialoitteiden rahaston tuella.
Uuden jakson sankareina olivat Pavel Pepperstein ja Ljubov Agafonova. Jo pelkästään haastateltavien valinta paljastaa elokuvan idean: sen tekijöitä kiinnostaa Erenburgin elämäkerran lisäksi myös hänen läsnäolonsa nykypäivän kulttuurissa. Miksi vuosikymmenten jälkeen kirjailijaan palaavat ihmiset, jotka muokkaavat pitkälti nykyistä taiteellista ja älyllistä keskustelua?
Ilja Erenburg on edelleen yksi venäläisen 1900-luvun monimutkaisimmista ja vaikeimmin selitettävistä hahmoista. Kirjailija, journalisti ja sotakirjeenvaihtaja, vallankumousten ja sotien todistaja, Pablo Picasson ja suurimpien eurooppalaisten taiteilijoiden ystävä, novellin «Pakkaset» kirjoittaja, jonka nimi antoi nimen kokonaiselle aikakaudelle, – hän kuului samanaikaisesti useisiin maailmoihin: neuvostoliittolaiseen ja eurooppalaiseen, kirjalliseen ja taiteelliseen.
Kuvauspaikka Nikolina Gora ei ole sattumaa – legendaarinen vanha kesäasuntoalue, jossa kirjailijat, taiteilijat, ohjaajat, tutkijat ja muusikot tapasivat vuosikymmeniä. Tällaisessa ympäristössä Erenburgista käyty keskustelu saa erityisen sävyn. Se ei ole enää vain yhden ihmisen tarina, vaan myös keskustelu kulttuurisesta muistista, joka elää edelleen vanhoissa taloissa, perhekirjastoissa ja sukupolvelta toiselle siirtyvissä kirjoissa.
Pavel Pepperstein muistelee useita Erenburgin teoksia – «Julio Jurenito», «Euroopan loppu», «13 putkea». Kuitenkin tavanomaisen kirjallisuusanalyysin sijaan hän yrittää määritellä tämän kirjailijan sisäisen luonteen. Pepperstein löytää Erenburgin kaavan yllättävän ja tarkan:
«sentimentaalinen suhtautuminen kyynisyyteen».
Erityisen ajankohtaisena hän pitää nykyään romaania «Euroopan loppu». Melkein sata vuotta sitten Erenburg loi siinä kuvan hitaasti katoavasta eurooppalaisesta maailmasta – sotien, epidemioiden ja sivilisaatiokatastrofien tilasta. Nyt monet näistä kuvista luetaan jo enemmänkin ahdistavana ennakoivana tulevaisuuden enteinä kuin kirjallisena fantasiamaailmana.
Yhtenä elokuvan keskeisenä jaksona on Peppersteinin keskustelu Ljubov Agafonovan kanssa. Juuri hän muotoilee kysymyksen, joka kulkee läpi koko elokuvan: miksi kirjailija, joka oli aikoinaan tunnettu käytännössä jokaiselle maan lukijalle, on tänään melkein unohdettu uuden sukupolven keskuudessa – ja miksi hänen uudelleen löytämisensä on nyt erityisen tärkeää?
Mietiskellessään tätä Pepperstein muistelee vanhan kesäasuntokirjaston erityistä ilmiötä. Kesällä talossa, jossa yksi perhe oli asunut vuosikymmeniä, hyllyiltä löytyy satunnaisia, ikään kuin kenenkään erityisesti valitsemattomia kirjoja. Ne tuoksuvat painomusteelta, vanhalta paperilta, sateilta, talven lumelta ja itse kesäasunnolta. Ja joskus juuri tällaiset löydöt muokkaavat lukijaa enemmän kuin huolellisesti valitut kirjalliset uutuudet.
Peppersteinille itselleen Erenburg oli juuri sellainen kirja – löydetty melkein sattumalta, mutta jäänyt hänen kanssaan ikuisiksi ajoiksi.
«Emme tallenna tätä keskustelua syyttä moskovalaisen klassisen kesäasunnon ilmapiirissä», kirjailija toteaa.
Kuvauksien aikana elokuvaan ilmestyi vielä yksi, täysin odottamaton sankari – harmaa kesäasuntokissa Dimok. Hän kulki useita kertoja tyynesti kameran edestä, osoittamatta vähäisintäkään halua luovuttaa kuvausryhmälle tilaa. Dimokia ei ajettu pois. Mahdollisesti hänen pieni cameo-roolinsa säilyy myös lopullisessa versiossa elokuvasta – kuin vielä yksi elävä yksityiskohta kesäasuntomaailmasta, jossa kirjat, muistot ja nykyhetki jatkavat huomaamattomasti keskustelua keskenään.
